|
Keskikesän juhla juhannus on takanapäin ja syksyä kohti ollaan menossa. On se vaan Suomen kesä todella lyhyt. Juhannusta voitiin viettää maakunnassa kohtuullisessa säässä. Murheellista oli lukea useista kuolonuhreista eri puolella Suomea juhannuksen aikoihin. Maakunnassa vältyttiin pahemmilta onnettomuuksilta. Eduskunnassa eletään ehkäpä tämän vaalikauden tärkeimpien ratkaisujen keskellä. Ilmastosopimukseen liittyvä energiaratkaisu on päätöksentekovaiheessa lisäydinvoiman osalta. Syksyllä saamme käsittelyyn uusiutuvan energian osalta tarvittavat lakimuutosehdotukset, ja budjettikirjassa tulisi tukipanostusten myös näkyä. Ydinvoimaratkaisu näyttää täysin selvältä, 120–130 kansanedustajaa puoltaa ja noin 60 vastustaa, muutamat ovat poissa. Lisäydinvoimalathan rakennetaan markkinaehtoisesti, eli budjettirahoitusta ei tarvita.
Vihreät ja osa vasemmistoliitosta ovat asiasta täysin ulkona. Näkökannoilla, joita he edustavat, Suomi ajautuisi vielä nykyistä suurempaan talousahdinkoon. Tuleehan jo nykyisellä vihreiden ajamalla 6 TWh:n tuulivoiman lisärakentamisella veronmaksajille 200 miljoonan euron lasku. Talousvaliokunnan mietintöön sisältyvät ponsiesitykset ovat hyvin kannatettavia. Ensinnäkin on tärkeää, että suomalaista työvoimaa käytetään mahdollisimman paljon. Toisena tärkeänä kohtana pidän sitä, että mietinnössä edellytetään hallitukselta pikaisia esityksiä uusiutuvan (metsä)energian käytön vauhdittamisen osalta. Eduskuntaryhmä kokoontuu tänään keskiviikkona viimeiseen ryhmäkokoukseen ennen kesän istuntotaukoa, ja työ jatkuu sitten elokuun puolivälissä kesäkokouksella Kuopiossa. Lahden puoluekokouksen jälkeen on tapahtunut paljon asioita nopeassa syklissä: pääministerin valinta, (mini)hallitusohjelman laatiminen ja siitä nopeasti täyteen vauhtiin. Alku oli tunnustelua ja ehkäpä ministerivalintojen jälkeinen pieni uudelleenjärjestely valiokuntapaikoissa loi hieman jännitteitä, mutta tällä hetkellä mielestäni ryhmä on yhtenäisempi kuin aikoihin. Itse korostin yhteistyön merkitystä kiitospuheessani tultuani valituksi ryhmän puheenjohtajistoon. Erilaisia näkökantoja saa ja tulee olla, mutta sovittelun ja keskustelun kautta voidaan aina päästä eteenpäin. Vahva yhdessä tekemisen meininki luo pohjan myös vaalimenestykselle tulevissa vaaleissa. On mielenkiintoista nähdä, minkä asennon suuri media ottaa uuteen johtoon. Ainakin Matti Vanhasen osalta uutisotsikot tullevat vähenemään. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen poliittinen kesä tulossa, toivottavasti Euroopasta ei tule yllättäviä talousuutisia ennen elokuun lomia. Hyvää kesää kaikille, ja kiitos lukuisista onnitteluista ryhmän varapuheenjohtajavalinnan jälkeen. Kesätapahtumissa nähdään! Eero Reijonen |