Suomalaisen elintarvikkeen suosiminen on ilmastoteko

Suomessa tuotetaan hyvää ruokaa valvotuissa olosuhteissa. Jostain syystä kuitenkin suomalainen ruoka jää tuontiruuan jalkoihin. Suomeen tuodaan mm. 41,5 miljoonaa kiloa erilaisia lihalajeja. Toki meillä ei kaikkea voida tuottaa, mutta se mikä voidaan, olisi erittäin arvokasta hyödyntää tuontilihaa ennen.

Pelkkä liha ei ole ainut tuontituote. Meillä kulutetaan paljon ulkomailta tuotua ruokaa. Ruokaa, jonka alkuperästä emme voi täysin varmoja olla. Suomalaisen elintarvikkeen vaiheet sen sijaan voidaan jäljittää aivan alkutekijöihin asti.

Puhutaan, että ihmisten tulisi, erityisesti ilmaston nimissä, siirtyä kasvisruokavalioon. Täällä Suomessa ilmastoteko olisi se, että söisimme omassa maassa, vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettua ruokaa. Tällä vähennetään myös ulkomaankuljetuksista aiheutuvia rahtipäästöjä.

Suomessa tuotettu ruoka on maailman turvallisinta. Sen tuottaminen on valvottua ja säädeltyä. Omien tuotteidemme suosiminen tukee myös huoltovarmuutta ja ennen kaikkea takaa meille sen, että tätä huippulaadukasta ruokaa on meillä saatavilla jatkossakin. Se luo meille työpaikkoja.

Suomalainen maatilalainen on joutunut turhaan negatiiviseen valoon. Jo valmiiksi ahtaalla oleva maatalousyrittäjä tekee arvokasta työtä, jopa ilmastomme nimissä. Meidän tulisi tukea näitä arjen sankareita, eikä boikotoida heidän hyvän työn tuloksia.